Äidinkielen opettaja joutuu silloin tällöin oudon eteen. En osaa sanoa, kun en tiedä, millaisia nuo oudot nykyään ovat, minun aikanani ne tulivat vielä joskus oppilaiden lukemien kirjojen kautta. Jopa silloin mieleeni juolahti, että opettajankin pitäisi olla selvillä siitä, mitä hänelle uskotut pikku piltit lukevat. Siispä rohkeasti ja itseäni olalle taputtaen, erinomaisuuttani ylistäen, valmistauduin uhraamaan itseni ja lainasin ensimmäiset Kingini Loimaan Hirvikosken erinomaisesti hoidetusta kirjastosta. Ensimmäinen Kingini saattoi olla Hohto. Uinu, uinu lemmikistä taisin harppoa jonkun sivun yli. Christine oli aika kova juttu, puhumattakaan Carriesta. Jossain vaiheessa ajauduin Kolkuttajiin. Sen kanssa jäin lähtötelineisiin. (Naiset juoksevat juuri 400 metrin aitoja Tokiossa.) Viime vuosituhannen puolella jätin aniharvan kirjan kesken.
King taisi jäädä fantasian jalkoihin koulumaailmassa, scifiäkin joku oppilas suureksi ilokseni harrasti. Minun King-paussini jatkui pitkään. Vasta Mersumiehen kera palasin vanhaan uomaan. Ostin kaikki kolme sarjan kirjaa sukulaismiehelle joululahjaksi. Tietysti luin kirjat etukäteen, niin teen aina, italiankielisiä lukuun ottamatta.
Tässä kesän kuluessa katsoin Vihreän mailin Netflixistä tai jostain vastaavasta. Mikä mahtava elokuva! Vankilakuvaukset eivät edusta mieligenreäni, mutta kuinka ollakaan, pidin tavattomasti myös Rita Hayworthista, jossa ei elokuvana ollut muuta vikaa kuin suomenkielinen nimi. Väkivaltaa toki oli enemmän kuin Vihreässä mailissa, jossa toisaalta oli vihoviimeisen inhottava paskiainen vartijaksi. Luin kirjan heti elokuvan perään, suomennoksena nimenä on Kuoleman käytävä. Kirja on ainakin yhtä hyvä kuin elokuva.
Nyt minua odottaa Revolverimies ja sen myötä vino pino Mustaan torniin kuuluvia kirjoja. Kerran olen jo Mustaa tornia aloittanut, mutta kesken jäi. Ei lähtenyt kerronta vetämään tälläkään kertaa, mutta vielä en anna periksi.
Todella hyvä on myös Kingin omaelämäkerrallinen teos Kirjoittamisesta. Siinä hän kertoo siitäkin, kuinka hänet parsittiin kokoon hyvin pienistä palasista. Auto, jonka kuljettajalle ei olisi pitänyt koskaan antaa ajokorttia, murskasi hänet kävelylenkillä. Mukavalta tuntui lukea siitäkin, että huumeista voi päästä eroon.
Suosittelen Kirjoittamisesta-kirjaa niille, myös, jotka eivät kauhusta piittaa, mutta tykkäävät kirjoista ja kirjoittajista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti