Sauli Miettinen, Jorma Uotinen. Otava 2020. Kuva: Otava
Luinpa Jorma Uotisen elämäkerran. Kirja on hyvin ja huolellisesti kirjoitettu, kirjoittaja Sauli Miettinen arvostaa päähenkilöään, mutta ei sorru palvomaan häntä eikä myöskään vähättelemään tai ivailemaan. Yhteistyö Uotisen kanssa on tietenkin vaatinut hyvien suhteiden ylläpitoa. Lisäksi Miettinen on haastatellut Uotisen lähipiiriä ja saanut tämän arkiston käyttöönsä.
Kirjassa on tarkoin valittuja kuvia, enimmäkseen mustavalkoisia. Niiden kautta on hyvä jaotella Uotisen elämänvaiheita.
Jorma Uotinen eli lapsuutensa ja nuoruutensa Porissa. Yksinhuoltajaäiti elätti kaksi lastaan ja itsensä ompelemalla. Noina aikoina niukasti eläviä perheitä oli kuitenkin niin paljon, ettei suurin osa tuntenut itseään mitenkään erityisen köyhäksi. Taitava ompelijaäiti oli arvokas lastensa vaatettajana. Sain sen käsityksen, ettei Uotisen Helka-äiti ollut mikään turha ihminen. Sanoisin, ettei omena pudonnut kauas puusta. Uotinen kertoo myöhemmin, että hän oli varsin sidoksissa äitiinsä. Vasta suhde Helena Lindgrenin kanssa katkaisi lieat. Tässä vaiheessa voin kertoa, että Helka-äiti ei suvainnut alussa yhtään Helena Lindgreniä. Sen hän ilmaisi sekä sanoin että teoin. Kun suhde kesti ja kesti, oli Helkan opittava sietämään poikansa kumppania. Hienoa on lukea, miten Helka Uotinen lensi jonkun ystävänsä kanssa poikansa ensi-iltoihin eri puolille Eurooppaa. Uotinen ei hylännyt eikä hävennyt taustaansa. Hieno piirre.
Maininnalla sivuutetaan myös koulukiusaamiset. Uotinen ei ole jäänyt märehtimään mennyttä, vaan on suunnannut kohti tulevaisuutta. Koulussa hänelle annettiin nimi Pusu-Elvis, ilmeisestä syystä. Hän pukeutui jo oman makunsa mukaisesti. Äiti toteutti pukeutumisideat. Itsevarmuutta Jorma sai varmasti, kun kiilasi itsensä Porin teatterin toimintaan ja aloitti balettiopinnot. Tanssijana häntä auttoi sopiva ruumiinrakenne. Pää ja vartalo olivat sopivassa suhteessa ja anatomia teki mahdolliseksi laajat liikeradat. Siskokin aloitti balettitunnit, joilla Jorma oli ainoa poika.
Lukioaikana Uotinen sairastui Guillain-Barrén oireyhtymään, joka vei hänet vuodepotilaaksi. Puhe- ja liikuntakyky sekä tunto katosivat viikoiksi, mutta Uotinen parani. Hän alkoi pyörätuolissa kuntouttaa itseään kärsivällisesti, monia tunteja päivässä.
Uotinen halusi näyttelijäksi, mutta ei läpäissyt Teatterikoulun pääsykoetta. Kalle Holmberg sanoi, että Uotinen selvästi kuuluu esiintymislavalle, mutta ehdotti tanssia. Porilainen balettikoulutausta auttoi, vaikka hän olikin aloittanut harjoittelun myöhään. Eipä aikaakaan, kun Uotinen tanssi Kansallisbaletissa, kuoron viimeisenä, niin kuin hän itse sanoo kirjassa.
Lukiessani kirjaa mainitsin siitä Facebookissa. Kommentit kertoivat sen mikä muutenkin oli tiedossa. Uotinen herättää tunteita. Yhä vieläkin, vaikka mies on jo seitsemänkymmenen pahemmalla puolella.
Ja nyt niihin kuviin.
Nuoruudenkuvissa Uotinen katsoo kameraan uhmakkaana. Ei kannata yrittää mennä Uotisen pään sisään ja hakea syytä uhmaan. Jo koulupoikana Uotinen oli halunnut erottautua pukeutumisellaan, värjäämällä tukkaansa, harrastuksillaan. Hän oli jo ruvennut muokkaamaan itsestään kokonaistaideteosta. Brändäämään itseään. Esimerkkejä löytyy Suomestakin: Eino Leino, Taata Sillanpää, myöhemmin Pentti Saarikoski ja vielä myöhemmin Sofi Oksanen. Uhmakas nuori oli muodissa, ja nuorisokulttuuri syntymässä. Valokuviin tulee vaikuttavuutta uhman myötä.
Helsingin balettiin tuli vierailemaan Carolyn Carson, joka johti Pariisissa Ranskan kansallisbalettiin kuuluvaa modernin tanssin ryhmää. Carson huomasi Uotisen sieltä kuoron rivistä, vaikuttui, sanoi "I want you", ja sitten mentiin. Klassinen baletti jäi, ja Uotisesta tuli modernin tanssin taitaja; tanssija ja koreografi.
Uotinen palasi Suomeen 1980-luvun alussa. Hän oli saanut näkyvyyttä tanssijana sekä Carsonin ryhmässä että soolotansseillaan, joihin oli itse tehnyt koreografian. Tie vei Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän johtoon ja sen jälkeen kansallisbaletin johtajaksi. Kaupunginteatterin tanssiryhmää veti innostunut ja karismaattinen johtaja. Sellaisena aloitti myös kansallisbaletin johtaja. Toisen kaudan aikana osa tanssijoista alkoi hermostua Uotiseen, eikä tätä enää valittu kolmannelle kaudelle.
Tämän elämänvaihteen kuvista pistävät silmään yhteiskuvat ensi-iltojen jälkeen. Uotinen pönöttää kuvissa tukka vaalennettuna ja sekaiseksi pöyhittynä. Helena Lindgren hymyilee hänen kainalossaan. Tämän vaiheen lopun kuvissa on ahdistusta. Pitkä avoliitto oli edennyt loppukouristuksiinsa. Balettikin hylkäsi Uotisen. Nuorempi tanssijapolvi oli korvannut Uotisen sukupolven.
Mutta Uotinen nousi tuhasta. Hän ajoi päänsä kaljuksi ja levitti hymynsä korvasta korvaan. Tämän Uotisen näemme edelleen, jos vain haluamme katsoa. Selkärangan vapaan taiteilijan elämään toi Kuopion tanssifestivaalin johtaminen. Aika oli edelleen työntäyteistä. Uotinen teki koreografioita ja jopa tanssi itse silloin tällöin, vaikka tanssijan työkalu oli alkanut jo rapistua. Enää ei jaksanut niin kuin nuorena.
Uotisen oli kuitenkin päästävä esiintymään. Hän alkoi ottaa laulutunteja. Pian oli ensimmäinen levy tehty, ja Uotinen kiersi laulukeikoilla. Tulivat televisio-ohjelmat, vaikkapa parhaillaan menevä Tanssii tähtien kanssa. Vauhti ei tunnu hidastuvan.
Kirjasta voi bongailla meheviä yksityiskohtia. Olin hämmästynyt kun luin (ne ennakkoluulot!) , että Jorma Uotinen ei nuoruuden kiljukokeilun jälkeen ole käyttänyt alkoholia. Nykyään hän on hieman pehmentänyt suhdettaan alkoholiin ja saattaa siemaista lasillisen sampanjaa. Hän keskittyy pukeutumiseen, kotinsa sisustamiseen ja esiintymiseen. Asuinkumppania hänellä ei ole ollut Helena Lindgrenin ja tämän pojan jälkeen. Helena ei siivonnut jälkiään, ja siivoushullu Uotinen kärsi. Ja siivosi. Riiteleminen raastoi.
Oikeastaan ainoastaan yksi asia ärsytti kirjassa. Kaikkien tai lähes kaikkien sänkykumppanien nimeäminen ei tuntunut sopivan teoksen ilmapiiriin.
Lukiessani en oikein tiennyt, pidinkö kirjasta. Tai Uotisesta. Nyt, kun lukemisesta on kulunut viikon verran, tiedän. Juohduin tekemään itselleni kysymyksiä. Kenen tanssiesityksiä olen käynyt katsomassa ihan Helsingissä asti? Jorma Uotisen. Kenen tanssijan uraa olen seurannut vuosikymmeniä, jos ei muuten niin lehtiartikkeleja lukemalla ja televisiota katsomalla? Jorma Uotisen. Kenen tanssijan henkilöyden tunnistan vaikka takaapäin Turun Kirjamessuilla? Jorma Uotisen. Kuka on nykyään kansallisbaletin johtaja? En tiedä. Jorma Uotinen on tuonut tanssitaiteelle valtavasti näkyvyyttä Suomessa. Mies on kirjansa ansainnut. Kirjakin on taideteos.