(Kuva: Otava)
Joskus yllättyy iloisesti. Rupesin vähän epäröiden lukemaan Michelle Obaman muistelmateosta, mutta aika nopeasti huomasin, että tästä kirjasta taidan tykätä. Minulla on jo kolmannessa polvessa käytössä oleva älykello, joka yhtenä päivänä ilmoitti, että oli tullut nukutuksi 20 tuntia ja 20 minuuttia. Kello tulkitsee kaiken paikoillaanolon, oli se sitten lukemista, telkkarin katsomista tai nukkumista nukkumiseksi. Tässä tapauksessa ihmettelin, mitä kello oletti minun tehneen sinä aikana, jolloin en nukkunut. Jos se olisi kysynyt, olisin voinut vastata, että luin Michelleä. Kaiken aikaa.
Sanoisinpa, että Michelle O. on fiksu ihminen. Älykäs ilman muuta, koulutettu ja kun Yhdysvalloista on puhe, pitänee sanoa: huippuyliopistoissa koulutettu juristi mutta myös sosiologi. Ilman muuta hän on eliittiä, mutta eipä ole aina ollut. On hyvä muistaa juurensa, vaikka olisi kiivennyt korkealle. Michelle muistaa.
Aika pian huomasin, että aloin löytää yhtymäkohtia Michellen ja oman elämäni välillä. Tarkoitan alkuvaihetta, lapsuutta ja nuoruutta. Niin kuin varmaan on itsestään selvää, mutta tulipa nyt mainituksi.
Michelle Robinson Obama on syntynyt 1964, minä tusinan vuotta aikaisemmin. Hän eli afroamerikkalaisessa työläistaustaisessa kodissa. Isä oli kunnalla töissä, äiti oli kotiäiti, joka hoiti lapsia ja miestä, ompeli vaatteet, odotti välipalan kanssa kotona, kun lapset tulivat koulusta. Siis kovin tutunoloista. Kun lapset, isoveli ja pikkusisar, olivat isoja, äitikin meni töihin. Isä sairasti MS-tautia, mutta koska mieshän ei tarvitse lääkäriä (sekin kovin tutunoloista), tauti eteni ja eteni, mutta isä ei ollut päivääkään pois töistä. Isä kuoli varhain.
Perhe asui Chicagon (piti tarkistaa oikeinkirjoitus) South Sidessa, alueella, joka ei ollut vielä 1960-luvulla kovin kurjaa, mutta josta valkoiset olivat kuitenkin jo ruvenneet muuttamaan muualle. Michellen vanhemmat tekivät kaikkensa lastensa eteen, kaikki ylimääräinen säästettiin lasten koulutusta varten (tuttua). Perhe asui sukulaisten yläkerrassa.
Kumpikin Robinsonien lapsista oli lahjakas. Craig pelasi myös hyvin koripalloa, joka on iso meriitti amerikkalaisessa yliopistomaailmassa. Koulutusjärjestelmä siivilöi Michellen yhdeksi lahjakkaimpaan kymmeneen prosenttiin kuuluvista. Hän pääsi hyvään kouluun, missä voi opiskella stipendeillä. Ja sitten: Princeton, Harvard, uran alku juristina hienossa lakiasiaintoimistossa kovalla palkalla. Ja iso opintolaina harteilla (tuttua).
Huippujuristina Michelle Obama ei kauan viihtynyt, mitä nyt ehti mentoroida kesätöihin tulevaa juristinplanttua, joka myöhemmin kuvaili olleensa "a skinny guy with a funny name". Ehkä tämän kaverin esimerkki tuuppasi Michellen etsimään itselleen uusia hommia, joilla olisi yhteiskunnallista merkitystä. Niin, ja palkka putosi puoleen siinä hötäkässä.
Michelle Obama oli älykäs, siis päästään terävä, mutta lahjakas myös sosiaalisesti eli kavereita riitti. Aina hänen päässään nakutti kuitenkin: en kelpaa, en riitä. Liian usein hän jo yhteiskunnan portaita kivuttuaankin oli ainoa paikalla oleva nainen, ainoa paikalla oleva musta, usein kumpaakin.
Obamat saivat kaksi tytärtä. Isä Barack oli mennyt politiikkaan, eikä rauhallisia koti-iltoja juuri päästy viettämään. Michelle ei olisi halunnut miehensä olevan niin tiiviisti politiikassa. Aina hän kuitenkin lopulta suostui. Kun Barack Obaman virkaanastujaisia, presidentiksi siis, vietettiin, Valkoisen talon henkilökunta kantoi edellisen presidenttiparin kamppeet pois ja uuden perheen kamat sisälle. Niin alkoi 8 vuoden FLOTUS-elämä uusi POTUS rinnalla. Minua jotenkin huvittavat nämä lyhenteet. Eivät huvittaneet niinkään kuvaukset elämästä Valkoisessa talossa. Niin kauan kuin perhe oli talon sisällä, kaikki oli hyvin. Mutta tyttäret saatettiin panssaroidussa autossa kouluun, missä tietenkin olivat henkivartijat paikalla. Kummallakin tyttärellä oli oma turvapäällikkönsä, jonka ohjeet menivät äidin ja isän ohjeiden yli. Kunnes Michelle laittoi tälle stopin. Hän myös kuvaa treffireissua New Yorkiin. Presidenttipari lähti helikopterilla matkaan. Heidät kuskattiin illallisravintolaan autosaattueessa, kadut suljettiin, ravintolan muille asiakkaille tehtiin turvatarkastus. Ilta päättyi teatteriin, mutta eipä ihme, että Michelle jäi miettimään, kannattiko sotkea niin monen ihmisen ilta vain siksi, että Michelle ja Barack halusivat viettää kahdestaan iltaa. Valkoisesta talosta lähteminen merkitsi aina samaa, autosaattuetta ja massiivisia turvajärjestelyjä.
Ensimmäisen naisen asema antaa sen haltijalle vaikutusmahdollisuuksia. Michelle Obama keskittyi varsinkin tyttöjen koulutukseen. Siitä hän jaksoi puhua eri puolella maailmaa. Koulutus on valtava mahdollisuus. Hyvin koulutettu tyttö ja nainen pääsee määräämään omasta elämästään paljon varmemmin kuin kouluttamaton. Voin vain kuvitella, mitä Michelle Obama tänään ajattelee Afganistanin tilanteesta. Ajattelin lukiessani, että Suomessa tarvittaisiin jonkinlainen korkean tason auktoriteetti kertomaan pojille, miten tärkeätä koulutus on. Jos kuitenkin ajatellaan yli valtioiden rajojen, ovat tytöt heikommassa asemassa.
Michelle Obama luettelee kirjan lopun kiitoksissa valtavasti nimiä, jotka ovat auttaneet kirjan kirjoittamisessa. Hän on kuitenkin itse päättänyt, kuinka paljon elämäänsä avaa lukijoille. Tyyli on reipasta ja houkuttelee lukemaan. Voisin lukea muutakin tämän tervejärkisen naisen kirjoittamaa tekstiä.
