TELKKARIN PUOLELTA

                                                   RIKOS (CMore)

                                                 

                                     Kuva: CMore

    Normaalisti en televisiota juuri katso, mitä nyt YLEn pääuutislähetyksen ja ajankohtaiset. Viimeksi kuluneen runsaan viikon aikana katselutunteja on kertynyt runsaasti. Suoratoiston puolelta tosin. Niin paljon olen tuijotellut ja ilmeisesti korvatkin ovat olleet hörössä, että tanskan kieli on alkanut tuntua luontevalta. Se on paljon se.

    Facebookin hyviä puolia ovat erilaiset ryhmät. Niihin voi liittyä ja niistä voi poistua, kun siltä tuntuu. Paras tai ainakin eniten seuraamani ryhmä on Dekkariryhmä. Siellä ei riidellä ja siellä on hurjaa asiantuntemusta. Dekkariryhmästä löytyi tanskalaissarja Rikos. Joku kehui sitä, ja muut säestivät. Päätin siis tutustua sarjaan, kun sattuu olemaan CMore tilattuna. Nordic Noiria parhaimmillaan, huomasin pian.

    Pakostakin Rikosta seuratessa tulee mieleen ruotsalais-tanskalainen Silta-sarja. Olen sitä mieltä, että Rikos on jopa parempi. Kummassakin päähenkilö on naispoliisi. Rikoksen Sarah Lund on henkilönä huomattavasti uskottavampi kuin Sillan Saga, ainakin Sillan parin viimeisen tuotantokauden aikana. 

    Rikos etenee sarjana eri tasoina. On poliisityön taso, uhrin omaisten taso ja vielä poliittisen päätöksenteon eli kähminnän taso. Nämä tasot vielä kietoutuvat toisiinsa, tietenkin. Luultavasti koukutuin ensimmäisen tuotantokauden (jolla oli kestoa peräti 20 jakson verran) tuijottamiseen juuri tuon uhrin perheen takia. Nythän on telkkarissa menossa sarja, jossa seurataan  väkivaltaisen kuoleman merkitystä uhrin läheisille. Sitä en ole seurannut, joten siitä en puhu mitään.

    Rikos-sarjan ehdoton päähenkilö Sarah Lund on mielenkiintoinen tapaus, mutta uskottavuuden rajoissa. Äly pelaa, on rohkeutta ja heittäytymistä työn tiimellykseen. Sosiaalisten suhteiden puolella on vaikeuksia, lievästi sanoen. Sarah on mahdoton  äiti, tytär, kumppani, työkaverikin. Jotenkin hänen työparikseen valikoituu tosi komeita miehiä, sillai kovalla tavalla komeita. Heitä alkaa käydä sääliksi. Sarah jyrää, ja miehinen itsetunto on kovilla. Sarah myös ottaa ja jättää, mikä harmittaa kumpaakin osapuolta, tosin eri syistä. Sarah ei juuri vaatteilla koreile. Hänellä on kaksi, myöhemmin kolmaskin,  villapaitaa, mutta farkkujen määrää en osaa sanoa. Jokaisen tuotantokauden aikana kannattaa jännittää myös sitä, missä jaksossa Sarah tällä kertaa hymyilee. Enkä liioittele tässä paljon.

    Sarja etenee vauhdilla, kuolleita (hmmmm) kohtia ei juuri ole. Seuraaminen on silti helppoa. Minä tosin katsoin kaikki kolme tuotantokautta viikossa, joten pysyin hyvin kärryillä. Alkuun poliittisen valtataistelun tason seuraaminen oli vaikeinta, olisi vain toivonut näkevänsä taas Sarah´n vauhdissa, mutta kaikkien kolmen tuotantokauden osalta kähmintään pääsi nopeasti mukaan, eikä sekään tuntunut tylsältä. 

    Vaikenen kuin muuri siitä, millaisia rikoksia selvitetään ja kuinka se onnistuu. En halua pilata mahdollisilta innostujilta katselunautintoa. CMorenkin käsittääkseni saa ilmaiseksi joksikin aikaa tutustumista varten. Minä sain Telialta kolme kuukautta ilmaiseksi. Lähdin liikkeelle suomalaisesta Sunnuntailounaasta, jolle nauroin niin, että leuat olivat taas mennä sijoiltaan. En ole oikein selvillä, esitetäänkö sitä ihan telkkarin puolellakin, mutta jos tykkää huonosta huumorista, niin kuin minä, kannattaa ehdottomasti katsoa. CMorella menee myös monen suomalaisen dekkarinlukijan suosikki, Leena Lehtolaisen Maria Kallio. Katsoin ensimmäisen jakson. Se oli törkeän huono. Toista jaksoa en enää uskaltanut katsoa. Sarjaa ei pelasta edes Maria Kalliota esittävä Elena Leeve. Ihan teki pahaa katsoa, miten lammasmaisesti hymyillen Maria Kallio katselee tulevaa aviomiestään, jossa ei kyllä kirjoissakaan oikein veri virtaa. Niin, ja tämäkin teos on kuulemma Nordic Noiria!

      

BARACK OBAMA: LUVATTU MAA

     

                                                    

                                                  

 

    LÄHIHISTORIAN PIKAKURSSI. Laaja oppimäärä.

    Luin siis Michelle Obaman muistelmat melkoisen innostuksen vallassa, mistä täälläkin kerroin.  Jo Michellen opusta lukiessani huomasin, että herra Obaman asiat jäivät aika lailla syrjään ja hyvästä syystä, olihan Barackin muistelmakirja tulossa myöhemmin. Kummallakin on ollut melkoinen liuta avustajia mukana työn eri vaiheissa. Päähenkilöiden oma ääni kuitenkin kuuluu selkeästi tai ainakin luulen niin. Joskus olin huomaavinani jonkin liitoskohdan. Mr. Obama käyttää epävirallisia nimiä lähimmistä avustajistaan, ja sitten tyyli saattaa vaihtua virallisempaan tietyssä jaksossa. Yhden suomentajan mokan löysin suureksi tyydytyksekseni. Tekstissä puhutaan poliitikosta, joka on intiaani. Olin niin utelias, että googletin. Kysymyksessä on amerikanintialainen. Obama tuskin olisi tehnyt moista mokaa, niin tarkka hän on eritaustaisten amerikkalaisten korrekteista nimityksistä.

    Tarkistin, että presidentin muistelmien ensimmäisessä osassa on 870 sivua ja se painaa kilon. Minä lainasin kirjan e-kirjana ja luin puhelimeltani. Ei siis tullut rasitusvammoja ranteisiin tai sormiin. Suomentajia on kolme kappaletta. Kirja on siis haluttu Suomenkin markkinoille nopeasti. 

    Obama kirjoittaa taustastaan, lapsuudestaan ja nuoruudestaan aika viitteellisesti. Tämä selittynee sillä, että hän on jo aiemmin kirjoittanut näistä asioista. 

    Olin tyytyväinen lukemaani siinäkin suhteessa, että kirja - molemmat Obamat - kertovat niin paljon nyky-Amerikasta, josta en ole paljon tiennyt. Sen huomasin vasta lukiessani. Obama hurrattiin presidentiksi tavattoman suurin odotuksin, niin Yhdysvalloissa kuin meillä täällä Suomessakin. Tsekin entinen presidentti Havel oli varoittanut häntä. Suureet toiveet muuttuvat helposti pettymykseksi ja kritiikiksi. Obama olikin jo joutunut kokemaan, ettei vaali-illan hurmio kauaksi kantanut. Uuden hallinnon kokoaminen alkoi heti. Maa oli syöksynyt 2008 talouskriisiin, kun asuntojen rahoitusmarkkinat romahtivat. Lehman Brothers -pankki kaatui. Tarvittiin isoja toimenpiteitä, eikä senaatin enemmistö ollut suuri. Parin vuoden kuluttua välivaaleissa demokraatit kärsivätkin murskatappion. Hallitseminen oli entistä vaikeampaa. Teekutsuliike oli...teekutsuliike! Kaiken aikaa lukiessani jossain aivojeni poimuissa kummitteli Donald Trumpin hahmo. Varsinaisesti hän ilmestyy teoksen henkilögalleriaan loppupuolella, vuoden 2011 tienoilla.

    Kirja on erittäin perusteellinen. Alussa oli vähällä, etten ruvennut harppomaan. Sitten tajusin, että tässähän on mainio tilaisuus lähihistorian kertaamiseen. Vuoden 2008 talouskriisistä siis lähdetään liikkeelle. Kriisit normaalien työtehtävien rinnalla seuraavat toisiaan, niitä hoidetaan lomittain, peräkkäin, pitkittäin ja poikittain. Työttömyys lisääntyy. Autoteollisuus huutaa apua. Valtaisan terveydenhoitouudistuksen (Obamacaren nimen saaneen) toteuttamisen vaikeudelle vetää vertoja kai ainoastaan Suomen sote. Irakin sota, Afganistanin sota, Meksikonlahden öljytuho, välivaalien katastrofi, valtiovierailut, hankalat eurooppalaiset, maailma, joka odotti Yhdysvaltain presidentin ratkaisevan ongelmat missä niitä ikinä sattuikin, haavoittuneiden sotilaiden kohtaaminen sotilassairaalassa, sammakoita suustaan päästelevät kenraalit ja papit, Fox News, muu media, turvatoimet, merirosvot Somalian rannikolla, Israel ja palestiinalaiset, yleensä ihmisoikeudet liittolaismaissa ja ei-liittolaisismaissa, ilmastonmuutos, syrjintä, arabikevät ja lopuksi Osama bin-Ladenin löytäminen ja "eliminoiminen". Ei ole kivaa presidentinkään antaa hyökkäyskäskyjä tai tappokäskyjä. Koko ajan on mukana pelko, että tyttäret kasvavat aikuisiksi niin, ettei isä edes huomaa sitä. Ja nämä mainitsemani ovat vain niitä ongelmia, joita osaan kirjata ulkomuistista, sikin sokin kirjattuina. 

     Obaman muistelmat koostuvat tiukasta asiasta. Sopivin väliajoin, kuitenkin, suodaan lukijalle suvantopaikkoja. Niitä ovat perheen elämä, johtoporukan keskinäinen vitsailu, henkilökuvaukset ja erityisesti ulkomaanvierailujen muistot. Obama kuvailee hersyvästi esimerkiksi Euroopan johtavia poliitikkoja. Angela Merkeliä hän arvostaa eniten. Merkel oli kuulemma suhtautunut Obamaan etukäteen varovaisesti, koska tämä oli hyvä puhuja. Niin se tausta vaikuttaa! Sarkozy, Ranskan silloinen presidentti, saa osakseen vinon hymyn. Merkel kuitenkin osasi pitää kukkoilevan ja omasta sekä Ranskan arvosta tarkan ja impulsiivisen poliitikon aisoissa. Gordon Brown ei oikein vaikuttanut, mutta kuningatar Elisabet saa ansaitsemansa arvostuksen. Samoin vaikuttivat Japanin keisari ja keisarinna. Obama kertoo kumartaneensa heille. Ja siitäkös kotona Valloissa nousi meteli. Venäjällä oli Medvedev presidenttinä ja Putin pääministerinä. Obama ja Medvedev pystyivät keskustelemaan, arvostivatkin toisiaan ja tuloksia syntyi. Putin odotti toista tulemistaan  ja veteli naruista taustalla.  

        Kirjassa on kaskunomainen kohtaus, jonka tässä siteeraan sanasta sanaan. Lainsäädäntöjohtaja Schiliro sanoo Obamacaren lainsäädännön koukeroissa:

    "Luulenpa, että kysymys teille, herra presidentti, kuuluu: oletteko onnenpekka?"

    Katsoin häntä ja hymyilin: "Missä me olemme, Phil?

    Phil epäröi ja mietti, oliko se kompakysymys: "Virkahuoneessanne?"

    "Ja mikä on nimeni?"

    "Barack Obama."

    Hymyilin. "Barack Hussein Obama. Ja olen kanssasi presidentin virkahuoneessa. Broidi, olen aina onnenpekka."

 

       Barack Hussein Obama oli kenialaisen isän ja kansasilaisen äidin poika, jolla isäänsä ei ollut yhteyttä. Hän syntyi Havaijilla, kävi koulua ensin Indonesiassa, kunnes palasi Havaijille jatkamaan koulunkäyntiä isovanhempiensa luona. Michellen isoisän isoisä (en tarkistanut sukupolvia) oli orja. Obamalla on myös arabinimi. Teekutsuliike ja myöhemmin Trump väittivät, että presidentti ei ollut syntynyt Yhdysvalloissa, että hän oli salaa muslimi, että hän oli opiskellut koraanikoulussa. Yhdysvallat oli kuitenkin jo valmis afroamerikkalaiseen presidenttiin. Aika näyttää, koska aika on kypsä naisen valinnalle Yhdysvaltain presidentiksi.

    Pidin kovasti tästä kirjasta. Ja Barack Obama on hieno ihminen. Ainutlaatuinen. Siitä olen varma, vaikka emme olekaan lähemmin tuttuja.